keskiviikko 24. elokuuta 2016

Sorin Sirkus koordinoi ja opettaa pitkällä kokemuksella



Blogissa pidettiin kesätaukoa  heinäkuussa, ja nyt elokuussa toiminnastaan kertomisen avaa Sorin Sirkus.

Sorin Sirkus on tamperelainen, jo yli 30 vuoden ajan toiminut nuorisosirkus. Olemme olleet vuosia mukana kehittämässä ja laajentamassa suomalaista sosiaalisen sirkuksen kenttää ja toimintatapoja. Olemme kehittäneet sosiaalisen sirkuksen pedagogiaa, ohjaajakoulutusta ja osaamista niin kotimaisissa kuin kansainvälisissäkin hankkeissa. Taide in Action -hankkeessa Sorin Sirkus on sekä sirkusopetuksen tuottaja, että yksi kolmesta hankkeen koordinaattorista.

Sosiaalinen sirkus erilaisine ryhmineen on ollut tärkeä osa Sorin Sirkuksen toimintaa jo vuosikausia. Erilaisia ryhmiä vangeista maahanmuuttajiin ja päihdekuntoutujista toimintaterapiaryhmiin yhdistää sama uuden oppimisen ja siitä seuraavan onnistumisen ilo, joka auttaa muiden tavoitteiden saavuttamisessa kuin salaa. Sama pätee myös uusiin Taide in Action -hankkeen myötä aloittaneisiin ryhmiimme, jotka koostuvat etupäässä yksin maahan tulleista alaikäisistä turvapaikanhakijoista. Sirkusharjoitusten kautta on sekä löydetty mielekästä sisältöä ja tekemistä elämään uudessa ympäristössä, että opittu kieltä kuin vahingossa.

Hankkeen alku pyörähti käyntiin reippaasti, kun maaliskuussa harjoituksensa aloitti kolme ryhmää, yksi Tampereella ja kaksi Hämeenkyrössä. Sorin Sirkuksen järjestämä toiminta on ollut sekä pitkäkestoisempaa viikottaista toimintaa, että lyhytkestoista, leirimiuotoista toimintaa. Kevään ryhmät kävivät noin kymmenen harjoituskertaa ja kesäkuussa järjestettiin viiden päivän mittainen leiri, johon osa ryhmäläisistä osallistui. Kun viikottaisissa harjoituksissa harjoiteltiin perustaitoja eri sirkuslajeista, päästiin kesän leirillä tutustumaan syvemmin tiettyihin lajeihin aina päivä kerrallaan. Mukana oli niin jongleerausta, taikuutta, akrobatiaa ja tulitemppujakin.

Toiminta nuorten turvapaikanhakijoiden kanssa on ollut palkitsevaa sekä ohjaajille, että ryhmäläisille. Vastaanottokeskuksista saamamme palautteen mukaan toiminta on tuonut osallistujille lisää energiaa ja positiivista mielialaa, joka on näkynyt myös harjoitusten ulkopuolella. Sorin Sirkuksen ohjaajat taas ovat palanneet tunneilta innoissaan siitä energiasta ja uteliaisuudesta, jolla toiminta on otettu lasten ja nuorten puolelta vastaan.

Nyt syksyllä toiminta jatkuu, muuttaa vähän muotoaan ja mukaan tulee uusia ryhmiäkin. Aloitamme toiminnan kurssimaisesti ainakin yhden uuden ryhmän kanssa ja suunnittelemme myös uuden leirin järjestämistä kesän hyvien kokemusten innoittamana. Lisäksi Sorin Sirkuksen opettajat lisäkouluttavat hankkeen puitteissa myös Mäntän nuorisosirkuksen ohjaajia syyskuussa.