maanantai 2. toukokuuta 2016

Onnistumisen iloa Etelä-Karjalassa


Taide in Action -hanke järjestää sirkus- ja taidetoimintaa kuudella eri alueella eri puolilla Suomea. Toiminta on käynnistynyt muun muassa Etelä-Karjalassa. Sirkustyöpajojen ohjaajana toimiva Jessica kertoo kokemuksiaan työpajojen vetämisestä:

"Sirkusharjoitusten pitäminen turvapaikanhakijoille on ollut mahtava kokemus tehdä jotain uutta ja erilaista. Ensimmäiselle pitämällemme sirkustunnille tuli suuri porukka harjoittelemaan erilaisia sirkustaitoja. Lapsista huokui suuri into pelkästään siitä, että oli iso sali, johon he pääsivät juoksemaan. Sirkustekniikoiden harjoittelu kiinnosti monia paljon, ja olikin hienoa nähdä heidän onnistumisiaan joissain tempuissa.

Sirkuspajoissa on ollut suurimmaksi osaksi paljon samoja osallistujia, mutta porukka on aina vähän erilainen. On ollut hienoa huomata, kuinka innokkaina lapset tulevat joka kerta sirkuspajoihin. Turvapaikanhakijat oppivat melko nopeasti eri lajien perustaitoja. Samaa lajia ei kuitenkaan voi tehdä pitkään, koska etenkään pojat eivät jaksaneet keskittyä pitkään. Yritämme kovasti saada vanhempia tekemään lasten kanssa erilaisia harjoituksia, joita he voisivat tehdä muuallakin perheenä. Haasteena toisaalta on, että jotkut vanhemmat ovat lähettäneet lapset keskenään sirkuspajaan. Lisäksi useat vanhemmat istuvat salin reunalla ja selailevat puhelimiaan tai ottavat kuvia. On kuitenkin mukavaa nähdä joidenkin vanhempien lähtevän hyvin mukaan.

Kun kokeilimme uudestaan jotain lajia, esimerkiksi jongleerausta, niin huomasi selvästi, että vanhat opit olivat menneet hyvin perille ja jongleeraus sujui jo paljon paremmin. Naisetkin tulivat hyvin mukaan jongleeraamiseen, kun paikalla ei ollut miehiä.

Kaikkein eniten positiivisuutta on luonut lasten innokkuus sirkusta kohtaan. Etenkin tytöt ovat todella innoissaan uusista lajeista. Onnistuessaan jossain tempussa he tulevat iloiten näyttämään taitonsa. Into on säilynyt kerrasta toiseen. Lapset tulevat pajoihin aina iloisesti ja tervehtivät suomeksi, jolloin tuntee itsensä hyvin tervetulleeksi pitämään sirkuspajaa. Sirkustuntien pitämisestä turvapaikanhakijoille saa itselleen hyvän olon ja tuntee tehneensä jotakin tärkeää."